Työntekijöiden hyvinvointi

Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Työnantajan on huolehdittava, että työn tekeminen on turvallista ja työntekijöiden fyysistä tai mielenterveyttä ei vaaranneta. Hyvinvoinnista huolehtimisen laiminlyönti voi johtaa korkeampiin sairaspoissaoloihin ja henkilöstön tyytymättömyyteen.

Yritys toimii kestävästi, kun se pitää huolta työhyvinvoinnista, eli 

  1. On tunnistanut työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät riskit
  2. On pienentänyt työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä riskejä sekä huolehtinut työkyvyn ylläpidosta
  3. On järjestänyt kaikille työntekijöille työterveydenhuollon

Yritys toimii vaikuttavasti, kun se edellä mainittujen lisäksi investoi hyvinvointia tukevien käytäntöjen ja olosuhteiden kehittämiseen.

Teema voidaan poissulkea arvioinnista, mikäli yrityksellä ei ole omia työntekijöitä.


Kestävä toiminta

1. Olemme tunnistaneet työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät riskit

Työturvallisuuslain mukaan jokaisella työnantajalla on oltava työsuojelun toimintaohjelma. Siinä kuvataan työolosuhteiden vaikutukset työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, työolojen kehittämistarpeet sekä tavoitteet ja keinot terveyden, turvallisuuden ja työkyvyn edistämiseksi. 

Yli 10 hengen yritysten tulee nimetä työsuojeluvaltuutettu ja yli 20 hengen yritysten työsuojelutoimikunta, joka toimii henkilöstön edustajana työsuojeluasioissa.

Työturvallisuuskeskus: Ohjeita työsuojelun toimintaohjelman laatimiseksi

2. Olemme pienentäneet työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä riskejä sekä huolehdimme työkyvyn ylläpidosta

(lisää…)

Sisältö rajoitettu asiakkaille

Rekisteröitymällä saat rajoittamattoman pääsyn palveluihimme:
  • PK-yritykselle räätälöity opas, sisältäen 17 yritysvastuun teemaa
  • Kestävän liiketoiminnan kriteerit selkeästi perusteltuina
  • Helppokäyttöinen työkalu liiketoimintasi nykytilan arviointiin
  • Visuaalinen yritysvastuun verkkoraportti
  • Tietoa yritysvastuun sääntelystä ja sen vaikutuksista PK-yrityksiin
  • Asiantuntijoidemme tuki

Palvelupaketit alkaen 499 € / vuosi.

Aloita vastuullisuusmatka