Kartoituksen tulosten hyödyntäminen

Järjestelmä tarjoaa hyvän lähtökohdan kestävän liiketoiminnan ja yritysvastuun kehittämiselle. Kartoitusmallissa tunnistetut kehityskohteet määrittävät selkeät toimenpiteet, jotka yrityksen tulisi toteuttaa yritysvastuusta huolehtimiseksi.

Yritysvastuu alkaa kestävyystavoitteiden asettamisesta

Yritysvastuun kehittäminen kannattaa aloittaa kestävyystavoitteiden asettamisella. Hyvät tavoitteet ovat riittävän tarkasti rajattuja, mitattavia, realistisesti saavutettavia, liiketoiminnan kannalta olennaisia ja niille on asetettu selkeä määräaika. Mikäli yritys ei ole ennen asettanut kestävyystavoitteita, on hyvä aloittaa vain yhdestä tai muutamasta tärkeimmästä teemasta ja keskittyä niiden saavuttamiseen ennen muita toimenpiteitä.

Tärkeimpien teemojen tunnistamisessa on avuksi tarkastella oman toiminnan vaikutusten suuruutta sekä eri teemojen merkitystä liiketoiminnalle. Esimerkiksi työvoimaintensiivisillä aloilla kuten palveluliiketoiminnassa toiminnan suurimmat vaikutukset koskevat tyypillisesti yrityksen henkilöstöä.

Tällöin omaan työvoimaan liittyvät teemat ovat tärkeimpien joukossa. Vastaavasti valmistavassa teollisuudessa ympäristövaikutukset kuten kiertotalouden edistäminen usein korostuu. Lisäksi kehitettävien kestävyysteemojen tärkeysjärjestystä on syytä tarkastella niiden merkityksellä yrityksen liiketoiminnalle. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintää tukevat toimenpiteet voivat tuntua pienessä yrityksessä merkityksettömiltä isossa kuvassa. Kasvihuonekaasupäästöjen laskenta ja toimenpiteet niiden pienentämiseksi saattavat kuitenkin olla vaatimuksina suuryritysasiakkaiden sopimusten saamiseksi, joten ne ovat monen yrityksen liiketoiminnan kestävyyden kannalta elintärkeitä toimenpiteitä.

Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on hyvä laatia selkeä suunnitelma, nimetä niille vastuuhenkilöt sekä varata toimenpiteiden toteuttamiseen riittävät resurssit. Toimenpiteiden edistymistä ja tavoitteiden saavuttamista on myös tärkeää seurata sekä tarvittaessa mukauttaa tavoitteita tai suunnitelmia uuden tiedon valossa.

Vastuullisuusviestintä kirittää kilpailussa

Vastuullisuusviestinnässä lähtökohtana on kuvata yrityksen sidosryhmille yrityksen toiminnan vaikutuksia ja toimia haittojen minimoinniksi mahdollisimman läpinäkyvästi. Yksittäisten tekojen roolia ei tule ylikorostaa, vaan ne on hyvä kytkeä yrityksen systemaattiseen työhön toiminnan kestävyyden parantamiseksi. Yritysvastuun kartoitus ja kestävyystavoitteiden asettaminen antavatkin hyvän perustan yrityksen uskottavalle vastuullisuusviestinnälle.

Yritykset, jotka panostavat liiketoiminnan kestävyyteen, pärjäävät paremmin kilpailussa asiakkaista, työntekijöistä ja rahoituksesta myös seuraavalle vuosikymmenelle yritysvastuun vaatimusten kiristyessä. Ennen kaikkea, kestävät yritykset toimivat oikein niille elintärkeitä ihmisiä, ympäristöä ja yhteiskuntaa kohtaan.